Kirottu villapaita

Kuten kuvakin sen kertoo, tähän päivään mahtui paljon hyvää, mutta myös vähän epämiellyttävää puuhaa..
Kirottakoon se, joka on keksinyt syksyn ja kylmät tuulet. Ja villapaidat.

Emäntäni vieraili tänään eläinkaupassa. Osasin odotella mahdollisesti uusia leluja, ehkä muutaman uuden makoisan luunkin tulisin saamaan. Odotukseni palkittiin, ja kotona sain riepotella uutta makkara-leluani pitkin poikin olohuonetta. Olin onneni kukkuloilla, kunnes leikkini keskeytyi tutun äänen kutsuun.
Näin emäntäni kädessä jotakin pehmoista, ja yht`äkkiä se kävi suoraan päälleni. En kauaa ehtinyt ihmetellä, kun tuo kutiava ja epämukava asia oli jo ylläni. Vaikka kuinka pyörin ympyrää, kävelin seiniä pitkin ja raahasin päätäni lattiaan, se ei päästänyt minusta irti. Viimeisenä keinona kokeilin esittää kuollutta, mutta kukaan ei mennyt lankaan.

Emätäni kertoi, että minun täytyisi hieman totutella uuteen villapaitaani, koska illalla menisimme se päälläni ulos! En voinut uskoa korviani.

Illan tullen laahustin perässä vastahakoisesti kohti ulko-ovea, tuo typerä villapaita ylläni.
Astuessani kadulle, totesin mielessäni emäntäni olleen oikeassa, villapaita oli lämmin, enkä tärissyt enää niin kuin aiemmin. Mutta ei, en silti olisi todellakaan halunnut lähteä kotikulmille se päälläni.
Onneksi liikkeellä ei ollut muita, joten en nolannut itseäni koirakavereideni silmissä. Silti etenin hitaasti ja löntystellen, jotta meidän ei olisi tarvinnut ulkoilla kauaa.

Sisälle tultuamme seurasin katseellani tiiviisti, mihin tuo kirottu villapaita laitetaan. Ehkä yön tullen olisin vahingossa voinut vähän sitä retuuttaa.. Mutta villapaita pääsi ulko-eteisen naulakkoon roikkumaan, vielä liian korkealle minulta.

Nukun yöni levollisesti, kuten aina, mutta aamua odotan kauhulla, kun on uuden lenkin aika.